Konttoripiste jatkaa triathlonisti Henna Junnilan sponsorina - koronaväsymystä ja paljon uintitreenejä


18.05.2021

Konttoripiste jatkaa yhteistyötä triathlonisti Henna Junnilan kanssa. Viime vuoden kisakausi oli haastava Junnilalle ja haasteet jatkuivat myös kisakauden jälkeen syksyllä.

Henna Junnila ylittämässä maaliviivan Ironman Barcelona -kilpailuissa vuonna 2019.

- Tallinnan Ironman-osakilpailun jälkeen iski jonkinlainen koronaväsymys, joka vaikutti jaksamiseen ja mielentilaan hyvin paljon. Tilanteeseen reagoitiin onneksi hyvin nopeasti. Treenejä höllennettiin ja tehotreenit jätettiin tauolle, Junnila kertoo.

Nopean reagoinnin ansiosta, Junnila pääsi jatkamaan treenejä normaalisti marras-joulukuussa ja mieliala palautui takaisin entiselleen.

Junnila epäilee, että väsymys johtui monen tekijän summasta: yliyrittäminen kisoissa, muutama epäonnistuminen kisakaudella ja yleinen koronatilanne vaikuttivat Junnilan mielialaan.

Nyt Junnila on hyvässä vedossa. Mieliala on hyvä ja treeni kulkee. Hän on saanut treenata ilman vammoja ja sairastumisia.

Junnilan haasteena on ollut uinti, johon hän otti avukseen uimavalmentajan. Valmentajan avulla uintitekniikkaa on hiottu entistäkin paremmaksi.

- Uimahalli meni koronan takia syksyllä kiinni Kokkolassa. Minulla kävi niin hyvä tuuri, että uimahallin johtaja myönsi minulle erityisluvan treenaamiseen, joten uintitreeneihin ei tullut katkosta. Harvassa kaupungissa on tällainen mahdollisuus, Junnila kehuu.

Junnila kokeekin, että uinti on kehittynyt kovasti valmentajan myötä ja myös juoksukunto on samalla tasolla, mitä se on ollut 3-4 vuotta sitten.

- Aina sitä haluaa olla entistä parempi ja olla kovemmassa kunnossa kuin ennen. Siihen nähden, millainen mennyt vuosi on ollut, olen tyytyväinen siihen missä kunnossa olen nyt.

Tavoite edelleen päästä kisaamaan Hawaii Ironman -kisoihin


Junnilan päätavoite on päästä ensi vuonna Havaijille Hawaii Ironman -kisaan, joka on triathlonin täyden matkan MM-kilpailu. Havaijin kisoihin päästääkseen, Junnilan on napattava voitto Ironman Barcelona -osakilpailusta.

Viime vuonna Ironman Barcelona -osakilpailu peruutettiin koronan takia, jolloin myös Hawaii Ironman siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

Näillä näkymin kisat ollaan järjestämässä, mutta pieni varautuminen on hyvä olla kisojen peruuntumista varten. Junnila haluaa kuitenkin uskoa, että tänä vuonna kisat järjestetään onnistuneesti.

- Keskityn näiden kahden ulkomaankisan lisäksi Lahdessa järjestettäviin puolimatkan Ironman-osakilpailuihin ja Turun puolimatkan SM-kisaan. Tähtään kisakaudella SM-mestaruuteen ja voittoon Barcelonan kisoissa.

Konttoripisteen tuki merkitsee paljon Junnilalle.

- Olen kiitollinen, että Konttoripiste haluaa jatkaa yhteistyötä kanssani ja että he uskovat minun kisaavan vielä Havaijilla. On mukavaa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, jolle urheilu on tärkeä asia!

Piditkö julkaisusta? Jaa se verkostollesi!


<< Palaa julkaisuihin

Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista ja asiantuntevaa tietoa toimistosi arjen tehostamiseksi.