Paluumuuttaja Kenneth From vahvistaa Konttoripisteen ruotsinkielistä palvelua


15.02.2023

Kenneth From palasi Espanjassa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin Konttoripisteen tiimiin. Paluusta ovat iloinneet työkavereiden lisäksi myös asiakkaat. Kaksikielinen From on kokenut Konica Minolta -monitoimilaitteiden huoltaja ja asentaja, joka pystyy palvelemaan asiakkaita sujuvasti molemmilla kotimaisilla, tai tarvittaessa jopa englanniksi tai espanjaksi.
Paluumuuttaja Kenneth From vahvistaa Konttoripisteen ruotsinkielistä palvelua

Kenneth From on tuttu kasvo jo vuosien takaa Konttoripisteen tiimissä.


Kenneth From ehti työskennellä Konttoripisteellä yli 20 vuotta ennen kuin perhe päätti suunnata Espanjaan kampaajana työskentelevän avovaimon työtarjouksen perässä.

— Espanjaan saavuttuamme huomasimme, että työtarjous olikin osittain huijausta. Jäimme kuitenkin maahan ja rakensin siellä avovaimolle oman kampaamon, From kertoo.
Ensimmäiset kuukaudet Kenneth From piti lapsille kotikoulua, missä he opiskelivat muiden kouluaineiden lisäksi espanjaa. Viimeisinä Espanjan vuosina Kenneth työskenteli satamassa mekaanikkona Baltic Yachtsilla.

Espanjan työkulttuuria From kuvailee rennoksi.

— En tiedä, johtuuko kulttuurista vai lämmöstä, mutta työtahti on huomattavan paljon rennompi. Espanjassa myös puhutaan paljon enemmän. Sama asia, mikä Suomessa juteltaisiin viidessä minuutissa, saattaa viedä Espanjassa tunnin, From nauraa.

Viimeisimmän Suomen kesäloman jälkeen vuonna 2021 perheen lapset olivat sitä mieltä, että he haluavat muuttaa takaisin Suomeen. Perhe päätyi siihen, että aika oli kypsä palata takaisin.

Viime vuoden joulukuussa Kenneth From sai yllättävän puhelun Konttoripisteen toimitusjohtaja Jarkko Pelto-Arvolta.

— Jarkko kysyi, haluanko tulla takaisin. Sanoin heti, että olen kiinnostunut palaamaan Konttoripisteelle. Tiesin, että porukka on mukavaa ja tykkään työstäni, From kertoo.

Iso osa asiakkaista on vanhoja tuttuja ja positiivista palautetta on kuulunut.

Mukana Konttoripisteen kasvussa


Monitoimilaitteiden huollosta ja asentamisesta miehellä on kokemusta vuodesta 1997 lähtien, jolloin hän aloitti Konttoripisteen palkkalistoilla samalla kun Pietarsaareen avattiin oma toimipiste. Tuolloin Konttoripiste työllisti viisi henkilöä ja Fromin työnkuva oli laaja. Huollon ja uusasennusten lisäksi hän vastasi toimistotarvikkeiden myynnistä.

Nyt Kenneth From työskentelee tittelillä tekninen asiantuntija ja saa keskittyä Konica Minolta -monitoimilaitteiden huoltoon, sillä Pietarsaaren suunnalla myynnistä vastaa Tomas Öst.
Iso osa asiakkaista on vanhoja tuttuja ja positiivista palautetta on kuulunut asiakkaiden suunnalta.

— Ruotsinkieliset asiakkaat tykkäävät, kun he voivat asioida omalla äidinkielellään, From arvelee.

Monitoimilaite korjataan usein jo saman päivän aikana


Kenneth Fromin työpäivät alkavat Pietarsaaren toimistolta, mutta iso osa työpäivästä kuluu auton ratissa. Mies käy huoltamassa monitoimilaitteita Perhossa saakka. Kuudessa viikossa auton mittariin on kertynyt jo yli 3000 kilometriä.

Asiakkaan soittaessa rikkinäisestä laitteesta pyrkii From korjaamaan tilanteen mielellään jo heti saman tai seuraavan päivän aikana riippuen siitä, onko vika asiakkaan näkövinkkelistä kiireellinen.

— Usein saan vian korjattua paikan päällä ja jonkin verran minulla on varaosia mukana, mutta joskus joudutaan tilaamaan osa ja odottelemaan varaosaa saapuvaksi, From kertoo.

Hyvä jengi ja tyytyväiset asiakkaat


Konttoripisteellä työskentelyssä parasta on se, että jokainen päivä on erilainen. Lisäksi hyvää mieltä tuovat ympäröivät ihmiset.

— Tämä jengi on parasta. Konttoripisteellä nauretaan paljon ja ollaan hyvällä tuulella, Kenneth From iloitsee.

Lisäksi mies nauttii laitteiden korjauksesta.

- Siitä tulee hyvä mieli, kun saan korjattua laitteen ja asiakas on tyytyväinen. Lisäksi työ on hyvin sosiaalista ja saan käyttää molempia kieliä asiakkaiden kanssa jutellessani, From kertoo.

Haluaisitko mukaan Konttoripisteen tiimiin?


Konttoripiste on dynaaminen ja kasvava yritys, joka tarjoaa työntekijälle erinomaisen mahdollisuuden ammattitaidon kehittämiseen osaavan tiimin tuella.

Etsimme jatkuvasti uusia osaajia. Täytä avoin hakemus täällä.

Piditkö julkaisusta? Jaa se verkostollesi!


<< Palaa julkaisuihin

Tilaa uutiskirjeemme

Saat ajankohtaista ja asiantuntevaa tietoa toimistosi arjen tehostamiseksi.