Keväällä
Samu Penttilä astui Konttoripisteen remmiin uutena team leaderina sekä järjestelmäasiantuntijana.
Team leaderina hän huolehtii, että työt tulevat tehdyksi Konttoripisteen IT-tiimissä, organisoi työtehtäviä ja välittää tietoa. Järjestelmäasiantuntijana Penttilä huolehtii kokonaisvaltaisesti asiakkaista: huoltaa, asentaa ja ylläpitää
IT-laitteistoa sekä pitää yhteyttä asiakkaisiin.
Penttilä pyrkii olemaan ihmisläheinen ja läsnä asiakkaiden kanssa.
– Asiakastapaamisissa on oltava aina läsnä. Asiakkaalle täytyy kertoa, mitä tehdään ja miksi, kuka kävi ja tuliko työ valmiiksi. Pienillä asioilla on suuri merkitys pitkällä tähtäimellä, että asiakkaalle syntyy meihin luottamus, Penttilä sanoo.
Riittävästi vapaa-aikaa perheelle
Penttilä tuli töihin Konttoripisteelle hieman sattuman kautta. Hän oli Konttoripisteellä asiakaskäynnillä ollessaan vielä vanhassa työpaikassa.
– Vaimoni oli aiemmin ehdottanut, että hakisin Konttoripisteen
avointa työpaikkaa. Kerrottuani
Jarkolle asiasta hän innostui ja kysyi, että no haetko meille töihin, Penttilä nauraa.

Elektroniikka on kiinnostanut Penttilää pienestä pojasta lähtien. Kuvassa Samu Penttilä.
Työsuhde oli helppoa ja turvallista aloittaa, koska Penttilä ja Pelto-Arvo ovat tunteneet toisensa nuoruudesta lähtien. Perheellisenä miehenä myös Konttoripisteen arvot ja joustavuus vaikuttivat päätökseen.
– Olemme keskustelleet täällä, miten tärkeää on viettää aikaa oman perheen kanssa. Palvelemme asiakkaita tarvittaessa ja näin sovittaessa myös aukioloaikojen ulkopuolella, Penttilä kehuu.
Harrastuksena kodin automatisointi
Elektroniikan toiminta ja rakentaminen on kiinnostanut aina Penttilää. Lapsena hän vaarin kanssa puuhaili erilaisten laitteiden parissa.
Elektroniikan rakentelu on edelleen läsnä niin työelämässä kuin vapaa-ajalla. Siitä kertoo Penttilän innostus automatisoida kotiin arkea helpottavia toimintoja autotallin ovien sulkemisesta aina pörssisähkön seurantaan asti.
– Asuimme aiemmin 50-luvun kerrostalossa, jossa valokatkaisijat olivat korkealla, mikä on tyypillistä tuon aikakauden taloissa. Tyttäremme ei ylettynyt oman huoneensa valokatkaisijaan, joten rakensin hänelle kaukosäätimen, jolla hän pystyi sytyttämään valot. Painamalla nappia pitkään pohjassa sai Spotifyn soittolistan soimaan, Penttilä nauraa.
Faktat:
Asuinpaikka
Kotoisin Kaustiselta, asuu nykyään Kokkolassa vaimonsa ja 7-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Koulutus
Elektroniikka-asentaja (nyk. ICT-asentaja)
Ura
Opintojen aikana suoritti työharjoittelut Botnia Hightecillä (nyk. Sasken). Armeijan jälkeen työllistyi Tescomille elektroniikkalaitteiden testaajaksi parin vuoden ajaksi. Siirtyi Vartiomiehet-turvapalveluun ja vastasi hälytyskeskuksen toiminnasta, laitteistosta ja asennuksista 10 vuotta. Keväästä 2023 Konttoripisteessä järjestelmäasiantuntijana ja team leaderina Kokkolan toimipisteessä.
Harrastukset
Elektroniikan rakentelu ja pyöräily.