Kokkolan Nahka tuottaa hirvennahkaa jo kolmannessa sukupolvessa. Toimitusjohtaja
Juha Örnberg jatkaa isoisänsä
Jorma Örnbergin elämäntyötä valmistamalla Kaarna-tuotenimellä hirvennahkaa vientiin.
Kokkolan Nahkalla on toimipisteet Alavetelissä ja Kotkamaalla. Alavetelin nahkatehtaassa valmistetaan Kaarnan lisäksi Pelo-tuotenimellä laadukasta tuppi- ja nappanahkaa naudan nahasta. Kotkamaan tehtaassa valmistetaan Kokkolan Pet Products -tuotenimellä koirien puruluita sekä muita koiranherkkuja private label -tuotantona.
Hirvennahkan erikoisuus avain menestykseen
Nahkatehtaan tuotantovolyymi on hurja. Kokkolan Nahka tuottaa vuosittain noin 50 000 hirvennahkaa. Tähän päälle tulevat vielä muiden riistaeläinten, kuten valkohäntäpeurojen ja porojen nahat.
– Olemme ainut toimija Suomessa, joka pystyy tuottamaan näin isoja määriä nahkaa. Tänä vuonna Kokkolan Nahkan liikevaihto on 6 miljoonaa euroa, Örnberg kertoo.
Hirvennahoista 80 % menee vientiin. Nahkoja viedään 25 maahan, kuten Intiaan, Japaniin, Italiaan, Yhdysvaltoihin, Pohjoismaihin ja Keski-Euroopan saksankielisiin maihin.
Hirvennahka on ulkomailla eksoottinen, arvokas ja harvinainen materiaali, josta valmistetaan laadukkaita kenkiä ja käsineitä. Kokkolan Nahkan kilpailuetu maailmalla muihin nahkantuottajiin on hirvennahan erikoisuus.
– Emme pysty mitenkään kilpailemaan naudan tai lampaan nahalla paikallisten toimijoiden kanssa Italiassa tai Japanissa. Voidaksemme menestyä maailmalla, meillä täytyy olla jotain eksoottista ja erikoista, Örnberg toteaa.

Kokkolan Pet Productsin historian ensimmäinen nahkarulla on seppelöitynä toimistotiloissa.
Hävikistä liikeideaksi – ylijäämänahkasta herkkuja koirille
Kokkolan Pet Products valmistaa hävikkinahasta koirien puruluita ja herkkuja muun muassa Dagsmark Petfoodille, Imazolle ja Best Friendille.
Kokkolan Nahkalle saapuu paljon pintavahingoittuneita nahkoja, jotka olisivat aikaisemmin menneet hävikkilaariin.
– Pintavauriot ovat peräisin metsästyskoirilta, jotka pääsevät hirvenkaadossa puremaan ja raapimaan nahkaa. Kynsistä ja hampaista jää syvät jäljet nahkaan, jolloin sitä ei voida käyttää nahkatuotteissa, Örnberg harmittelee.
Nelijalkaisille perheenjäsenille halutaan tarjota entistä enemmän kotimaista ja puhdasta ruokaa.
– Ihmiset suosivat omassa ruokavaliossaan lähi- ja luomuruokaa. Samoja piirteitä näkee myös lemmikeiden ruokinnassa. Lemmikeitä halutaan ruokkia puhtaalla ja lähellä tuotetulla ruoalla, Kokkolan Pet Productsin liiketoimintajohtaja
Mirva Kenttämies kertoo.
Lähitulevaisuudessa toimintaa on tarkoitus kasvattaa ja laajentaa valikoimaa entisestään.
Kaikki tietotekniikka kerralla uusiksi
Kokkolan Nahka otti digiloikan 5 vuotta sitten, kun silloinen tietotekniikka ei enää pysynyt yrityksen tietohallinnon ja kasvun perässä.
– Ulkoistaessamme kirjanpitoa tilitoimistolle huomasimme, että yrityksen IT-ratkaisut eivät olleet ajan tasalla, jotta tieto liikkuisi sujuvasti tilitoimiston ja yrityksen välillä. Meillä oli myös haaasteita tehtaiden välisessä tiedon kulussa, Örnberg muistelee.
Tarkan selvitystyön jälkeen
ICT-ratkaisujen toteuttajaksi valittiin Konttoripiste. Heistä huokuva ammattimaisuus ja tekninen osaaminen tekivät Örnbergiin suuren vaikutuksen.
Konttoripiste rakensi molempien tehtaiden tiloihin kaiken kattavat ICT-ratkaisut. IT- ja verkkolaitteet,
pilvipalvelut ja
tietoturva päivitettiin vastaamaan tätä päivää. Lisäksi henkilökunnan tiloihin asennettiin infonäytöt tiedottamista varten.

Konttoripisteen IT-asiantuntija Elias Holmström (oik.) oli mukana ICT-ratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Nyt Holmström toimii Kokkolan Nahkan IT-tukihenkilönä.
Koronan jyllätessä maailmalla Konttoripiste suunnitteli
esitystekniikan kuntoon tehtaiden neuvotteluhuoneisiin. Etätapaamiset korvasivat työmatkat asiakkaiden luokse.
Vaikka korona on hellittänyt otettaan, Kokkolan Nahka ei ole luopunut täysin etätapaamisista.
– Hoidamme edelleen osan asiakastaapamisista etäyhteyden välityksellä. Kyllä esitystekniikka on tullut jäädäkseen. Laitteet ovat helppoja käyttää ja ovat toimintavarmoja. Jopa minä osaan käyttää niitä, Örnberg naurahtaa.
Henkilökohtainen IT-tukihenkilö tärkeä tuki yrittäjälle
Konttoripisteen IT-asiantuntija
Elias Holmström oli mukana kartoittamassa ja toteuttamassa ICT ja esitystekniikan ratkaisuja Kokkolan Nahkalle. Holmström on ollut siitä asti Kokkolan Nahkan henkilökohtainen
IT-tukihenkilö.
– Tulen tarvittaessa käymään paikan päällä, jos ilmenee jotain ongelmia IT-laitteistossa tai on ylläpitoon liityviä töitä. Osa ongelmista ratkeaa myös etänä. Jos ICT-palveluissa ilmenee jotain kehitystarpeita, lähdemme etsimään siihen ratkaisua, Holmström kertoo.
Henkilökohtainen IT-tukihenkilö oli myös yksi syy, miksi Kokkolan Nahka valitsi Konttoripisteen ICT-palveluiden toteuttajaksi.
– Halusin meille oman IT-tukihenkilön, joka ei tapaamisten välissä vaihtuisi. Se on pienelle organisaatiolle hyvin tärkeää, Örnberg summaa.